Matka Calellaan - Essut

Go to content

Matka Calellaan

    
VIIHDEKUORO ESSUT KILPAILI KUOROFESTAREILLA ESPANJASSA
Teksti: Arja Korkiavuori
Kuvat Matias Korkiavuori
    
Yli puolen vuoden harjoittelun ja matkavastaavien vilkkaan sähköpostiliikenteen tuloksena Essut löysivät itsensä lokakuussa Välimeren rannikolta Espanjan – tarkemmin sanottuna omasta kulttuuristaan ylpeän Katalonian – koillisosasta n. 20 000 tuhannen asukkaan Calella-nimisestä kaupungista kansainvälisiltä Canta al Mar -festivaaleilta. Oli rämäpäisesti ilmoittauduttu kilpaan folklore- eli kansanlaulusarjassa ko. festivaalien viidentenä tapahtumavuonna. Kaupungin väkiluku kasvoi viiden päivän ajaksi eri maiden kuorolaisista huoltojoukkoineen parilla tuhannella riemunkirjavalla osallistujalla. Kaikkiaan 24 maata oli edustettuna, mm. eksoottiset Bolivia, Indonesia, Surinam ja Kiina. Tapahtuman järjestäjänä toimii kansainvälinen Interkultur-niminen organisaatio yhteistyössä Calellan kaupungin ja eri matkanjärjestäjien kanssa. Interkultur järjestää vastaavanlaisia tapahtumia vuosittain ympäri maailmaa. Tässä myllyssä siis Viihdekuoro Essut Tuusulasta pyöri kansanlauluineen mukana.

    
Festivaali alkoi soittokunnan tahdittamalla kuorojen marssilla pitkin kaupungin katuja rinteessä sijaitsevaan suureen puistoon, jossa juhlalliset avajaiset puheineen ja kuoro- ja yhteislauluineen pidettiin. Paikalliset ihmiset olivat valloittavan ystävällisiä, avuliaita ja mukana tapahtuman joka vaiheessa täysin sydämin. Se jäi erityisesti mieleen.  
    
Kuorot pitivät äänenavausta ja harjoituksiaan, mistä milloinkin sopivan paikan löysivät; hotellin baarissa, uima-altaan reunalla, kilpailusalin takahuoneessa ja jopa kadulla.
Improvisointikykyä tarvittiin. Essut saivat aplodit mm. kaupungilla pyörillä kulkevan avovaunuisen ”paikallisjunan” kuljettajalta ja matkustajilta.

Kansanlaulusarjan kilpa käytiin vanhassa elokuvateatterissa, joka komealla nimellään Sala Mozart ei ihan vastannut odotuksia. Siellä oli tilaisuus harjoitella n. 10 minuutin ajan tarkoin määrättynä päivänä ja kellonlyömänä. Essut odottelivat kilpavuoroaan hipi hiljaa, mikä muuten vaati suurta ponnistusta, verhon takana kuunnellen edeltäneen norjalaisen kuoron esitystä. Jännitys hiipi marimekkoihin, mutta taas uusi verraton yhteinen kokemus tallentui muistilokeroihin. ”Miiiinun kultani kaunis on ….”. Tulokset julistettiin myöhemmin, hopeasija sarjassamme. Suuren työn Essujen taiteellisena johtajana tehnyt Arja Virtanen-Haapasalmi ja kuoron puheenjohtaja Hannele Tuominiemi kävivät siitä saadun kirjallisen todistuksen vastaanottamassa Suomen lippujen liehuessa. Suomalaiset kuorot, joita eri kategorioissa kilpaili seitsemän, menestyivät kaikki melko hyvin.
    
Paitsi itse minuuttiaikataulun mukaan tapahtunutta kilpailua, jossa viisi arvovaltaista tuomaria eri puolilta maailmaa arvioi suoritukset, kaikki kuorot esiintyivät eri puolilla kaupunkia puistoissa, kaduilla, kirkoissa ja päätöstilaisuuden paella + sangria -aterian yhteydessä valtavassa hallissa. Moista ”ruokasalia” monikymmenmetrisine ruokapöytineen ei ainakaan Essuista kukaan ollut ennen nähnyt. Järjestelyt toimivat joka puolella hämmästyttävän hyvin. Pientä luppoaikaakin mm. tärkeisiin ostoksiin ym. jäi, mikä tietysti oli paikallisille mieleen parhaan turistisesongin jo päätyttyä.
    
Festivaalin tapahtumapaikkojen sirottelu ympäri kaupunkia aiheutti melkoista ”jalkajuonta”. Kävelykilometrejä kertyi kiitettävästi. Mm. kuoronjohtaja Arja sai jonakin päivänä askelmittarinsa lukemaksi pitkälti yli 20 000. Onneksi sää oli sopiva, ei liian kuuma. Pieni lämmin sade yllätti kerran.   
    
Essut saivat vielä pyynnöstään hoitaa musiikkiosuudet kansainvälisessä katolisessa messussa Església de Santa Maria i Sant Nicolau kirkon mahtavissa holveissa päätössunnuntaina. Siellä kaikui – ja todella kaikui! - mm. Sibeliuksen Soi kunniaksi Luojan.
Festivaalin matkapakettiin sisältyi englanniksi opastettu päivän bussimatka Barcelonaan, jonne palattiin vielä yhdeksi päiväksi omatoimisesti ennen kotiinlentoa. Kuuluisa Antonio Gaudin Sagrada Familia nähtiin valitettavasti vain ulkopuolelta. Viehättävä miljoonakaupunki Barcelona jäi monelle mieleen tulevaksi toivekohteeksi.
Matkasaaliiksi kertyi melkoinen määrä niin liikkuvaa kuin still-kuvamateriaalia, kiitos mukana olleiden ahkerien avustajien ja kannustajien herra Essujen, Hessujen. Sitä on nähtävissä mm. Essujen koti- ja fasebook-sivuilla. Siitä syntynee myös ihan fyysinen tekstein varustettu kuvakirja.
Kotiin tultiin väsyneinä mutta tyytyväisinä, pari Essua kylläkin raastavan ja haastavan paluulentokamppailun jälkeen. Kyllä matkailu tunnetusti ja varsinkin kuoron mukana avartaa.

    
Hyvä sopraano- tai alttoäänilajin Lukija, jos toivot pääseväsi osalliseksi mm. ylläkerrotunlaisista  kokemuksista, tule koelaulun kautta mukaan Viihdekuoro Essuihin! Kuoro harjoittelee keskiviikkoisin Tuusulan Kirkonkylän koulussa klo 18.30-20.30.

Back to content